tmalinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Laatu

Huolellinen analyysi osoittaa käräjätuomarin perustelut tahallisesti vääriksi

Kiitos tämän kirjoituksen syntymisestä kuuluu vanhemmalle oikeuskanslerinsihteeri N.N:lle (nimi muutettu koska emme ole kysyneet hänen lupaansa nimensä julkistamiseen), joka esitti inspiroivan kysymyksen minulle ja Köpenick-yhdistykselle.

Kirjoituksen inspiroinutta kirjeenvaihtoa voi silmäillä tästä 

Kuntaliitto vastustaa koulun laadun kehittämistä

Koulun uudelleen resurssointi on ollut päivän sana. Mihin resurssoinnin sitten tulisi kohdistua? Uusissa peruskoulu asiakirjoissa on kuvattu lukuisia tavoitteita, mutta niitä ei ole millään tavalla avattu laadun näkökulmasta, puhumattakaan, että ne olisi annettu laatulupauksena.

HUS sakkaa

Kirjoittelen tätä blogikirjoitusta Malmin sairaalassa jossa lapseni on ”hoidossa”. Olemme nyt kahdeksatta viikkoa saaneet tutustua maailman parhaaksi kehuttuun julkiseen terveydenhuoltoon. Tämä matka on ollut hätkähdyttävä monellakin tapaa.

Mitä Esperin laadun sertifikaatti takaa?

”Esperin ISO 9001:2015 -sertifikaatti 

Laatu on ollut aina Esperin toiminnassa  kaiken perusta. Meillä on pitkälle kehitetty ja jalkautettu toimiva laatujärjestelmä. Toiminta on ensimmäisen kerran sertifioitu vuonna 2008. Viimeisin sertikaatti on myönnetty Labquality Oy:n toimesta 7.2.2018.”

https://www.esperi.fi/sites/default/files/attachments/Esperi_sertifikaatti_2018-21_yhdistetty.pdf

Kuka vastaa koulun laadusta?

Koko maassa on menossa moniulotteinen koulureformi. Se koskee mm. uuden opetussuunnitelman toteuttamista, kouluverkkojen kehittämistä ja yksittäisten koulujen homekorjauksia ja uutta rakentamista. Reformaatiossa koulutus nousee kunnissa uuteen tärkeysjärjestysasemaan. Onnetonta on, ettei se näytä koskevan koulun laatua, joka kansainvälisessä katsannossa kulkee ykkösasiana. Suomi on itseasiassa eurooppalaisessa katsannossa ainut maa, jossa katsotaan, ettei koulun laatukysymykset kuulu ”hyvän koulun” vaatimuksiin.

Tarkistuslista yhteiskunnallisten kehittämisehdotusten laadun arvioitiin

Fysiikan nobelisti Enrico Fermi ansioitui poikkeuksellisesti sekä teoreettisessa että kokeellisessa tutkimuksessa. Hän korosti tavallistakin selkeämmin teorian ja kokeiden sekä niiden yhteensopivuuden tärkeyttä.

Yhteiskunnallisessa kehittämisessä on kuitenkin Fermin neuvoa ajatellen ongelmana, että kokeita on usein vaikea, hidas tai eettisesti jopa sopimatonta tehdä. Kehittämisehdotukset perustuvat käytännössä usein vain teoreettiseen - eli kirjoituspöydän ääressä tehtyyn - tutkimukseen, jos edes sellaiseen.

Vanhuspalveluiden laatu ay-politiikan pelinappulana?

Vanhuspalvelualan palkansaajia edustava Super on tuonut viime viikkoina monissa eri medioissa julki negatiivissävyisiä kannanottoja hoivakotien arkipäivästä. Super kirjoittaa, että henkilöstön vähäisyyden vuoksi mm. lääkehoito ja hygieniasta huolehtiminen jäisi tekemättä. Kannanotoissa on räikeitä väitteitä liittyen kolmeen selvityksen kohteena olevaan työnantajaan ja heidän ammattitaitoisiin työntekijöihinsä. Mielestäni näin tärkeästä asiasta on puhuttava faktojen, ei mielipiteiden ja tuntemusten valossa.

Korkeakoulututkintojen laadunvarmistus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) vertaili suomalaisten yliopistojen lääketieteen perusopetusta. Selvityksessä ilmeni, ettei ole yhteistä ymmärrystä siitä, mitä suomalaisen lääkärin pitäisi valmistuessaan osata.

Rakentajat julkiseen laaturekisteriin

Rakentaminen on aina suuri investointi riippumatta siitä kuka rakennuttaa. Erityisen iso asia se on yksityisille henkilöille, jotka rakennuttavat omakotitalon tai kesähuvilan tai remontoivat asuntoaan. Näihin urakoihin menee monella elämän kaikki säästöt. Rakentamisen laatuongelmat ovat valtavia. Julkisuudessa puhutaan näistä jatkuvasti, muttei laatuongelmien poistamisessa ole menty juuri eteenpäin. Juurisyy huonoon laatuun ovat huonot rakentajat.

Puoluejärjestelmän laatua voi oikeasti parantaa

Osmo Soininvaara kirjoitti helmikuussa 2018 neljä ansiokasta analyysiä Suomen puolueista eli Kokoomuksesta, SDP:stä, Keskustasta ja Vihreistä. Suosittelen lukemaan ne. Ovat ajatuksia herättäviä, epäilemättä monilta osin aivan oikeaan osuvia. Jos puolueissa toimivat ihmiset ottavat Soininvaaran neuvoista vaarin, niin puoluejärjestämä voi oikeasti parantua.

Rajaudun tässä kirjoituksessani täydentämään Soininvaaran kritiikkiä yhden sellaisen seikan osalta jota pidän hyvin tärkeänä, mutta jonka Soininvaara on jättänyt huomiotta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä