tmalinen

Kaikki blogit puheenaiheesta kannabis

Kysymys irti huumeista ry:n toiminnanjohtajalle

Twitterissä yritin asiaa kysellä, vastausta ei ole tullut. Siksi kysynkin asia tässä blogauksessa.

Miksi kahdenraiteen politiikka on hyvä? Perustuuko kantasi johonkin tutkittuun tietoon vai onko se sinun ja ry:si mielipide?

Jotain perustelua olisi hyvä kuulla?

Tämä asia kiinnostaa hyvin monia minun lisäkseni. Myös asia on herättänyt keskustelua lääkekannabis ryhmässä.

Itse kannatan faktoihin pohjautuvaa keskustelua, tunnetta saa tietenkin olla mukana, mutta tiedon pohjalta asioita pitäisi tehdä.

Yle:Meksiko harkitsee huumeiden osittaista laillistamista

Tuleva Meksikon hallitus harkitsee osittaista huumeiden laillistamista. Erityisesti kannabis on ollut esillä. Jotain muutosta tosiaan maahan tarvitaan. 

2006 vuonna alkanut huumeiden vastainen sota on tuottanut oikeastaan vain murheita ja kuolemaa. Myös sivullisia uhreja mahtuu yli 200000 kuolleen joukkoon.  Eipä taida itse huumeet tappaa yhtä paljon kuin typerä huumeiden vastainen sota.

Toivottavasti hallitus siellä saa uusia parempi ja inhimillisempää keinoja käyttöön.

Liigapelaajat nuuskakaupoilla,tuomio tuli

Kaksi turkulaista lätkänpelaajaa  jäi kiinni nuuskan ostamisesta laittomilla markkinoilta. No, tuomiohan siitä tuli ja torut joukkueen johdolta. 

Jos kyseessä olisi ollut kannabis niin mikä media vyörytys siitä olisi tullut?

Ja kuinka joukkueenjohto olisi reagoinut?

 

Nuuskan käyttö on Suomessa dekriminalisoitu, mutta ostaa sitä saa vain Suomen ulkopuolelta.Siksi laittomat markkinat rehottaa. Ihan verrattavissa huumekauppaan.

 

Tekopyhyys kukoistaa suomalaisessa päihdepolitiikassa valitettavasti. 

 

 

Kun musakaan ei riitä saamaan fiiliksiä...

" Poliisi suoritti Provinssissa tehostettua huumausainevalvontaa, jonka myötä paljastui yli 90 huumerikosta. Kymmenessä tapauksessa tekijänä oli alaikäinen eli alle 18-vuotias nuori.

- Kyllä tuo määrä on huomauttava, yli kymmenen prosenttia on alaikäisiä. Se on huolestuttava määrä, toteaa komisario Matti Tiainen Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Suurin osa rikoksista oli huumausaineen käyttörikoksia, mutta myös huumausainerikoksia eli huumausaineen myyntiä tai levitystä paljastui.

Otin selvää kannabiksesta ja hämmästyin

Tutustuin kannabiksen 25 vuotta sitten. Hämmästyin. Mua oltiin kustu silmään koulun valistustunneilla.

Meni vuosia, sitten tuli netti, josta löysin ja löydän lisätietoa  aiheesta.

Nyt jaa sitä infoa eteenpäin, liittyen kannabiksen ja siihen kulttuuriin liittyen.

Lääkekinnällinen puoli on hyvin lähellä sydäntä.

Virkistyskannabis on vaihtoehto alkoholille ja lääkkeille.ö8

Minä seisoin sanojeni takana.

Minusta on hyvä, että muutkin avaavat silmänsää, vaikka vain rahan vuoksi. 

Tässä lähti ajatus tähän kirjoitukseen:

Iso-Britannia:Somekansa pakotti päättäjät reagoimaan

Suomen media on ohittanut täysin tämän tapauksen joka liittyy lääkekannabikseen ja yleisesti kannabikseen. Tapaus osoittaa kuinka mieletön kieltolaki on. 

Somekansa herätti tässä tapauksessa onneksi päättäjät ja keskustelu briteissä käy kuumana aiheen ympärillä.

Tässä linkki tapaukseen joka avasi keskustelun:

 

Is it time to legalise medical cannabis in the UK?

Onnea Kanada!

Kanada näyttää uutta suuntaa miten suojella lapsia ja nuoria parhaiten huumeilta. Kannabiksen laillistaminen on isku rikollisille jotka tähän asti on kannabis kauppaa pyörittänyt. 

Todellisia voittajia asian tiimoilta on tavalliset ihmiset.

Mitenköhän suomalaiset poliitikot perustelevat kannabiksen laittomuutta nyt suomalaisille erityisesti nuorille.

Kauttaaltaan  Suomen huumepolitiikan pitää muutenkin uudistua, esim huumekuolemat ovat nousussa.

 

Suomen kannabislinja

Kannabis laillistuu vähitellen. Samaan aikaan kun kannabiksen käytöstä tulee sallitumpaa niin tupakoinnista tulee kielletympää.

Tupakoinnista on vaikea jopa löytää mitään hyötyjä. Kannabiksen käytöstä hyötyjä on mahdollista löytää, siksi kannabis on jopa lääke.

Onko sitten järkevää, että tupakointi kielletään ja kannabis sallitaan? Kun kannabis sallitaan niin saako sitä käyttää polttamalla?

Onko jossain tulevaisuudessa aika jolloin tupakan polttamisesta saa sakon? Polttaessa pitäisi osoittaa: tämä mitä poltan on kannabista.

Kanada näyttää suuntaa johon Suomenkin olisi syytä mennä

Kanada on siis laillistamassa kannabiksen virkistyskäytön, lääkekannabis on ollut siellä jo pitkään laillista.

Suomen olisi myös hyvä ottaa samanlaisia askeleita kannabiksen laillistamisen suuntaan. Se on järkevää päihdepolitiikkaa ja lisäisi hyvinvointia sekä myös lisäisi työllisyyttä ja verotuloja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä