*

tmalinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kreikan maksukyvyttömyys

Eurooppa tienhaarassa

Kreikkalaiset tekivät eilen ainoan mahdollisen valinnan äänestäessään säästöohjelmia vastaan. Kreikan bruttokansantuote (BKT) on laskenut noin 25 prosenttia, mikä vastaa Yhdysvaltojen BKT:n laskua 1930 -luvun suuren laman aikana. Kreikka on myös tehnyt huomattavia julkisten menojen leikkauksia (selkeästi suurempia kuin esim. Irlannissa ja Espanjassa) ja se näkyy. Palasin eilen Kreikasta ja tilanne siellä puhui puolestaan. Troikan (euroryhmä, EKP ja IMF) säästöohjelmat ovat kylväneet köyhyyttä ja epätoivoa.

Mitä Kreikan lainoille tapahtuu, jos Kreikka lakkaa olemasta?

Tarinoissa voi onneksi palata menneisyyteen, joten tässäkin tarinassa palataan kesään 2015 ja heinäkuun ensimmäiseen viikkoon. Juha Sipilä oli saanut kirjeen Alexis Tsiprasilta, ja vaikka hän ei oikein tiennyt mitä hänen pitäisi Tsiprasille sanoa, päätti hän kuitenkin soittaa.

- Halusit neuvotella kanssani jostain, hän aloitti keskustelun.

Kreikka puhuu Euroopan ohi

Kreikan kriisi syvenee entisestään. Taas kerran hyödyttömiä kokouksia ja uusia lopullisia aikarajoja. Taas kerran virnuilevat Syriza-veljet Tsipras ja Varoufakis, jotka ovat päättäneet pelata kovaa pokeria panoksenaan koko Kreikka. Tsipras ja Varoufakis puhuvat yhtä Euroopassa ja toista Kreikassa.

Kreikkalaiset suuret tunteet

Kreikkalainen kirjailija Soti Triantafyllou avaa käsilaukkunsa ja näyttää muutamia kosteuspyyhkeitä, jotka kulkevat aina mukana. "Ne ovat sitä varten, kun joku vastaantulija taas sylkee päin naamaani".

Syrizan toimet Kreikassa

Kirjoitin 21.04. blogin Kreikan hallituksen haluista pakottaa kunnat ja julkisoikeudelliset yhteisöt antamaan rahansa rahansa ja varansa hallituksen käyttöön.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/193773-tsipraksella-kreikassa-kai...

Tsipraksella Kreikassa kaikki pelissä

Useat kreikkalaiset pormestrit ovat nousseet kapinaan Alexis Tsiprasin vasemmistolaista hallitusta vastaan. He järjestävät tänään kriisikokouksen Syritza-hallituksen aikeita vastaan. Hallitus haluaa pakottaa kunnat, kaupungit ja julkiset yhteisöt siirtämään varansa ja maksuliikenteensä Kreikan keskuspankkiin.

Georg Patoulis, pormestariyhdistyksen puheenjohtaja, totesi Bild-lehdelle, että Syriza- hallitus käyttäytyy kuin diktaattori. Sen käytös muistuttaa Sovjet-johdon mentaliteettia. Hänen mukaansa kaupunkien ja kuntien keskusliitto aikoo viedä asian korkeimpaan oikeuteen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä