*

tmalinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Donald Trump USA:n presidentti

Yhdysvaltain talous vahvassa nousussa – miksi YLE vaikenee "Trump bumpista"?

Yhdysvaltain talous on presidentti Donald Trumpin virkakauden aikana kehittynyt erittäin myönteisesti. Tätä ei uskoisi, jos on ollut ainoastaan valtiomedian varassa. Trumpia koskeva talousuutisointikin on kaikessa kielteisyydessään ollut niin värittynyttä ja yksipuolista, että lähimmät yhtymäkohdat taitavat löytyä kuolemankulttien maailmanlopun ennusteista.

Suomen Kuvalehti teki Trumpista Kremlin sätkynuken

Suomen Kuvalehti romahti ryminällä Trump-jahtiin, jota amerikkalainen vasemmistoliberaali valtamedia on maansa presidenttiä vastaan käynyt vielä häviämänsä vaalin jälkeenkin.

YLE:n panostus ohjelmatuotannossa epävireessä

Eipä juuri jäänyt villoja haavin YLEn eilen ohjelmassaan ensimmäisistä julkaistuista veroparatiisikytköksistä. Toki tuonsuuntainen oli odotettavissa huomioiden edellisen Panama-papereiden julkistamisannin. Ei niin mitään jäänyt käteen niistäkään vain suuri hulapaloo yleläisten toimittajien ”lomareissuiluista” Panamaan.

Clintoniin liittyvät skandaalit kuohuttavat Amerikassa – miksi YLE vaikenee?

Presidentinvaalin katkerasti hävinneen Hillary Clintonin kampanjaan liittyvät skandaalit kuohuttavat Yhdysvalloissa ja repivät demokraattipuoluetta. Suomessa valtionmedia kuitenkin vaikenee uusista paljastuksista.

Visio 2030 haastaa islamin sen synnyinmaassa

Saudi-Arabiassa on alkanut tapahtumaan. Muutama päivä sitten uutisoitiin, että kuningas Salman bin Abdulaziz Al Saud on antanut määräyksen, jonka mukaan naiset saavat ajaa autoa. Nyt kerrotaan, että kuningas on määrännyt laista, joka tekee seksuaalisesta häirinnästä rangaistavaa.

Trump teki diilin demokraattien kanssa

Presidentti Donald Trump näyttää saaneen merkittävän poliittisen voiton tekemällä diilin demokraattien kanssa. Julkisuuteen on kerrottu osapuolten sopineen velkakaton nostosta ja hirmumyrsky Harveyn tuhojen korvaamisesta. Taustalla saattaa olla muutakin.

Mitä Don Trump Juniorin sähköpostit todella kertovat?

Valtamedia jatkaa asiantuntijoidensa tukemana presidentti Donald Trumpin vastaista taisteluaan tämän vaalikampanjan väitetystä Venäjä-vehkeilystä. Presidentin vanhimman pojan Donald Trump nuoremman eilen julkaisemat sähköpostit näyttävät saaneen amerikkalaisen vasemmiston ja sen suomalaisten etäispäätteiden päät sekaisin.

Taistelu läntisten arvojen puolustamiseksi

Hallituspuolueiden johtajat esittivät tunnetut ”arvopuheensa” syrjäyttäessään Jussi Halla-ahon (ps.) hallitusyhteistyön ulkopuolelle. Suomen valtaeliitti ei ole ainoa, joka on puhunut arvojen ja yhteisen arvopohjan merkityksestä.

Pelottelu ilmastolla on nyt päättynyt

Ilmastotieteen kompleksisuus antaa yleiselle väärinkäsitykselle sijaa kunhan uskomukset ja harhaopit tuodaan vakuuttavasti esille? Syitä ilmastonmuutokseen pitää kuitenkin osata tarkastella monimutkaisena ympäristöongelmana ja vaatii keneltä tahansa paljon perehtymistä, jotta voisi edes erottaa säätilan ja ilmaston, helposti annetaan lyhyen aikavälin paikallisten sääilmiöiden vaikuttaa uskomuksiin ilmastonmuutoksesta tai jopa lainsäädäntöä koskien, kts. linkki!

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä