*

tmalinen

Vapaus, vastuu ja uusi alkoholilaki

Alkoholi on ollut osa kulttuuriamme vuosituhansien ajan. Sillä on asemansa kristinuskoomme perustuvassa kirkollisessa kulttuurissa ja jo muinaiset sumerialaiset käyttivät alkoholia. Alkoholin liiallinen käyttö aiheuttaa usein suurta haittaa yksilölle, hänen lähipiirilleen ja yhteiskunnalle. On kuitenkin hyvä muistaa, että minkä tahansa asian äärimmilleen vieminen voi aiheuttaa haittaa yksilölle ja hänen lähipiirilleen. Pitäisikö yhteiskunnan puuttua näihin ongelmiin? Milloin rajoitukset nousevat uhkaamaan yksilönvapautta?

Yksilönvapaus on olennainen osa talouskehitystä. Tästä hyvän esimerkin tarjoavat Kiina ja edesmennyt Neuvostoliitto.  Kun talouskasvu alkoi kummassakin sosialistiseen talousjärjestelmään luottaneessa maassa hiipua 1970-luvulle tultaessa, valitsivat ne kaksi täysin erilaista selviytymisstrategiaa. Neuvostoliitto tiukensi valtion otetta taloudesta, mutta Kiina salli kansalaistensa perustaa yrityksiä ja pitää näistä saamansa voitot suurelta osin itsellään. Neuvostoliitto hajosi, mutta Kiinasta tuli yksi aikamme talousihmeistä. Kun arvioimme asukasta kohden mitattua bruttokansantuotetta ja pudotamme tarkastelusta pois öljyllä tai muilla luonnonvaroilla rikastuneet maat, rikkaiden maiden ryhmään kuuluu vain demokraattia valtioita. Vapaus näyttäisi toisin sanoen linkittyvän läheisesti taloudelliseen hyvinvointiimme.

Sääntely on olennainen osa valtion asukkaisiin kohdistamaa pakkovaltaa. Usein ympäristölainsäädännöllä on elintasoamme parantava vaikutus. DDT:n, lyijyllisen bensiinin ja erilaisten ruokaan lisättyjen kemikaalien kieltäminen ovat kiistatta parantaneet elinolojamme. Nämä ovat asioita, joiden hyötyjä ja haittoja voidaan selkeästi mitata. Sen sijaan esimerkiksi kilpailuttamiseen, kauppojen aukioloaikoihin ja tiekyltteihin liittyvien rajoituksien mielekkyys on hyvin kyseenalainen. Sääntelyn talousvaikutuksista on myös tehty jonkin verran tutkimusta. Tuoreen tutkimuksen mukaan liitovaltiotason sääntelyn lisääntyminen on huomattavasti hidastanut talouskasvua Yhdysvalloissa. Turha sääntely voi siis olla hyvin haitallista myös taloudellisesti. Vaikka tutkimusta aiheesta on vähän, sama pätee todennäköisesti myös sananvapauteen.

Valtiovaltamme on ensi vuoden alussa voimaan tulevalla lailla päättänyt rajoittaa ilmaisunvapauttamme sosiaalisessa mediassa. Tällöin alkoholin minkäänlainen mainostaminen sosiaalisessa mediassa on kiellettyä (ks. ennakkotapaus viskistä ja sen selvennys täältä). Vaikka lain tavoite on ylevä, eli alkoholin nuorisoon ja yhteiskuntaan kohdistuvien haittojen vähentäminen, tulee laista vakava ennakkotapaus. Se kieltää (tietääkseni) ensimmäistä kertaa laillisen tuotteen, alkoholin, mainostamiseksi tulkittavan julkisen keskustelun Suomessa. Aikaisemmin vastaavia rajoituksia on nähty mm. Kiinassa, Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Kyse on yksinkertaisesti viranomaisverkoston harjoittamasta, yksilön sananvapautta rajoittavasta sensuurista.

Sensuurin suurin ongelma on, että kun se on kerran aloitettu, sillä on taipumus lisääntyä. Henkilökohtaiseen vapauteen liittyy aina myös vastuu, eikä vastuuta voi poistaa sensuurilla rajoittamatta samalla voimakkaasti vapautta. Jokaisen suomalaisen tulisikin olla huolissaan siitä suunnasta, johon sääntelykulttuurimme on etenemässä. Sen tien päässä odottaa valvontayhteiskunta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

=> "Kiina salli kansalaistensa perustaa yrityksiä.."
Meillä on mielestäni enemmän vapauksia kuin Kiinassa ja kuitenkin olemme ku.. siis hankalassa tilanteessa.

Edustan ahtaita aivoja ja kääpiöhenkeä (=>)"ilmaisunvapauden" suhteen eli yhteiskunnan ei mielestäni tarvitse kannustaa liike-elämää kaikessa käyttämään heikkoja ihmisiä hyväksi, jotta nämä sortuisivat esimerkiksi alkoholin suurkuluttajiksi ja sitä kautta yhteiskunnan hoidettaviksi. Yhden totuuden viljely ei oikein tässäkään istu. En ole nähnyt alan liike-elämän kantavan täysmittakaavaisesti vastuuta myymänsä alkoholin haittavaikutuksista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ottamatta kantaa siihen kummassa maassa (Suomessa vai Kiinassa) on "enemmän vapauksia" (kyseessä on sen verran epämääräinen käsite, että vertailua ei pätevästi pysty edes tekemään), toteaisin kuitenkin, että blogisti mainitsi Kiinan esimerkiksi siitä, kuinka talouden vapauttaminen edesauttaa hyvinvoinnin kehitystä.

Kiinalaisella yrittäjällä on suomalaista yrittäjää enemmän vapauksia esimerkiksi liiketoiminnan aukioloaikojen suhteen, työvoiman kustannusjouston ja sopimusvapauden suhteen ja lisäksi viranomaiset eivät valvo yhtä orjallisesti kaikkien pienten määräysten noudattamista kuten Suomessa on asian laita.

Kiinan talouden vapautumisen myötä siellä on pystytty nostamaan tähän mennessä noin 300 miljoonan kansalaisen elintaso ja kulutuspotentiaali samalle tasolle kuin vallitsee Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Tietenkään kaikki 1,4 miljardia eivät ole yhtäkkiä voineet taikaiskusta päästä sille tasolle, mutta kuten Teng Xiao Ping asian ilmaisi suurta askelta ottaessaan: "Kaikkien ei tarvitse rikastua samanaikaisesti".

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

> 2
Olet oikeassa. Kiinan kasvuvauhti on ollut hurjaa viimeiset 40 vuotta ja tänä vuonna sen bkt meni USA:n ohi eli Kiina on nyt maailman suurin talousmahti ja IMF:n ennuste on, että vuonna 2019 se on 20% suurempi kuin USA. Nyt ei puhuta bkt/asukas eikä palkkatasosta. Myöskään teollisuussaasteita ei kannata tässä yhteydessä korostaa.

Käyttäjän TonyKunnari kuva
Tony Kunnari

Mitä valvomiseen tulee, tämä johtunee osittain siitä, että Kiinassa kunnioitetaan todennäköisesti toinen toistaan enemmän, joka tapana on kehittynyt nykyiseen muotoonsa johtuen Kiinan historiassa tapahtuneista tilanteista. Kaikki ei suinkaan ole välttämättä kohdallaan, mutta parempaan suuntaan ollaan toivottavasti menossa. Laadussa on vielä parantamisen varaa (ei materiaaleissa välttämättä, mutta työn jäljessä), vaikka tämäkin riippuu todennäköisesti enemmän tai vähemmän siitä mistä päin Kiinaa mitäkin vaatetta tilaa.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Hyvä kirjoitus. Sen verran ehkä oikaisisin, että valvontayhteiskunta etenee kyllä ihan jo tälläkin hetkellä. Esimerkkinä vaikkapa tuo poliisien rekisteri joihin kansalaiset voivat ilmoittaa "epäilyttävistä" naapureistaan yms. Koska jokaisessa ihmisessä on jotain epäilyttävää (ne vasta epäilyttäviä ovatkin, joista ei voi havaita mitään epäilyttävää!), ilmoituksia taatusti tulee. Enpä vain olisi uskonut, että noin DDR-tyyppistä menoa harjoitetaan Suomessa näin 2010-luvulla. Ja samaan aikaan poliisien resursseja viedään pois sieltä missä niitä tulisikin olla, kuten liikkuvasta poliisista.

Vähän tarkemmin tuosta rekisteriasiasta mm. täällä: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194874824227/arti...

Käyttäjän saarinenj kuva
Juhani Saarinen

Suomalainen alkoholikulttuuri on todella ihmeellistä, ja hyvin tempoilevaa, puhutaan alkoholin mainonnasta kuinka se on vahingollista yksittäistä ihmistä kohtaan, omana mielipiteenä sanon ei vaikuta minuun, koska asiahan on niin että jokainen ihminen muodostaa oman käsityksen erilaisista asioista mm alkoholista, holhous yhteiskunnassa kuten Suomi on, niin alkoholi holhous on mennyt överiksi, ja siitä ei hyvä seuraa, vaan siitä seuraa kansalaisten hyökkäys päättäjiä kohtaan.?

Toimituksen poiminnat