tmalinen

Markka vai euro?

Viime viikolla (7.5.) julkaistu kirjamme pyrki toimimaan keskustelunavaajana Suomen maksuvälineen valinnalle. Panostimme kirjaan paljon ja pyrimme välttämään tällaisten kirjojen ilmeisen karikon: puolueellisuuden. Noin seitsemän kuukautta kestäneen kirjoitusprosessin aikana näkemykset ryhmän sisällä vaihtelivat liittovaltiokehitykseen osallistumisen ja eurosta eroamisen välillä melko tasapuolisesti, vaikka emme mihinkään varsinaiseen suositukseen koskaan pyrkineetkään. Kirjamme oli toki ”eurokriittinen”, mutta vain siksi, että euroalue ja sen pelastamiseksi toteutetut toimet antavat aihetta sekä poliittiseen että taloudelliseen kritiikkiin. Esitimme kirjassa Suomelle kolme vaihtoehtoa: ero eurosta, liittovaltiokehitykseen osallistuminen tai yksipuolinen palaaminen Maastrichtin sopimukseen (Maastricht 2.0). Kirjamme vastaanotto oli melko kaksijakoinen, mikä on ymmärrettävää. Toimmehan analyyttiseen keskusteluun yhden Suomen tämän hetken suurimmista tabuista: mahdollisen eurosta eroamisen. Pitäisikö Suomen sitten erota eurosta?

Emme ottaneet tähän kysymykseen suoraan kantaa ensi sijassa sen poliittisuuden vuoksi. Viime kädessä ratkaisu Suomen maksuvälineen valinnassa kuuluu kansalaisille ja yrityksillemme. Poliitikkojen tulisi olla tämän kysymyksen ratkaisussa vain välikäsiä, vaikka näinhän ei tähän asti ole juuri ollut. Euroalue onkin kohdannut rahaliittoihin liittyvän poliittisen ja taloudellisen ristipaineen. Euroalueen valuvikojen korjaaminen vaatisi sellaisia poliittisia päätöksiä, joita euroalueen kansalaiset eivät tällä hetkellä riittävässä määrin tue. Yhdysvalloissa tämän ristipaineen ratkaiseminen vaati yli 150 vuotta ja yhden sisällissodan. Euroalueen mahdollisen liittovaltiokehityksen voidaankin olettaa vievän pitkään jo siitä yksinkertaisesta syystä, että euroalue ei ole yhtenäinen kielialue toisin kuin Yhdysvallat. Sisällissotaa ei toivottavasti tarvita missään vaihtoehdossa.

Olisi kuitenkin älyllisesti epärehellistä väittää, ettei euroalue voisi useiden vuosikymmenien kuluessa kehittyä liittovaltioksi. Poliittinen realiteetti muuttuu kyllä, kuten tapahtui Yhdysvalloissa. Siellä ratkaisevaksi muodostuivat 1890-luvun ja 1930-luvun lamat. Kummassakin on selviä yhdenmukaisuuksia euroalueen nykyiseen kriisiin. Lamat kohtelivat osavaltioita huomattavan epätasaisesti ja rahapolitiikasta käytiin kiivasta riitelyä osavaltioiden välillä. Lamoista pahiten kärsineet eteläiset ja keskiläntiset osavaltiot vaativat kevyempää rahapolitiikkaa, kun taas lamasta nopeammin toipuneet itäiset ja läntiset osavaltiot kaipasivat tiukempaa rahapolitiikkaa. 1890-luvun ja 1930-luvun suurlamat pehmittivät kansalaisten mielipiteet vahvemmalle poliittiselle ja taloudelliselle integraatiolle, jonka Yhdysvaltojen hallitus toteutti 1930-luvun puolivälissä säätämällä mm. liittovaltion talletussuojasta ja työttömyyskorvauksesta. Tuona aikana liittovaltion menojen osuus bruttokansantuotteesta nousi muutamasta prosentista yli 10 prosenttiin.

Kuka voi väittää, ettei sama voisi toistua euroalueella esim. seuraavien 100 vuoden aikana? Järkevästi ei kukaan. Liittovaltio tulee ottaa realistisena pitkän aikavälin vaihtoehtona, jonka kehitys on jo joltain osin alkanut. Ehkä tärkein kysymys, johon emme kirjassa vastaa on, milloin olemme mukana liittovaltiokehityksessä siinä määrin, että siitä vetäytyminen on äärimmäisen hankalaa? Vaikka tätä pistettä on vaikea tarkoin määrittää, voidaan liittovaltiokehitystä syventävät päätökset tunnistaa.  

Olemme lähes peruuttamattomasti liittovaltiokehityksessä siinä vaiheessa, kun joku voi velkaantua tulojamme (bruttokansantuotettamme) vastaan ilman eduskuntamme hyväksyntää. Tämä tarkoittaa käytännössä eurobondeja, mutta muitakin kehityskulkuja tähän on. Viime aikoina on puhuttu paljon Euroopan keskuspankin (EKP) roolista kriisimaiden auttamisessa. On ehdotettu, että EKP voisi alkaa ostamaan kriisivaltioiden velkakirjoja turvatakseen näiden maksukyvyn. Idea kuulostaa hyvältä, mutta siihen liittyy vakavia varauksia. Jos EKP alkaisi ostaa yksittäisten valtioiden velkakirjoja, kuinka todennäköisesti se voisi vetäytyä ostoista tilanteessa jossa maat eivät enää noudattaisi ohjelmaan liittyviä ehtoja? Osto-ohjelmasta vetäytyminen johtaisi hyvin todennäköisesti kyseisen maan velkakirjojen korkojen huomattavaan nousuun, mikä ajaisi maan maksukyvyttömyyteen ja ulos euroalueesta. Kuka keskuspankkiiri haluaisi tulla muistetuksi siitä, että hän hajotti euroalueen? Veikkaan ettei kukaan. EKP:n osto-ohjelmassa onkin suuri riski, että siitä tulee pysyvä, moraalikatoa levittävä euroalueen ”pelastusmekanismi”, minkä käynnistymisen jälkeen olemme kaikki yhteisvastuullisia kriisimaiden veloista EKP:n kautta. Yksittäisiin maihin kohdistuvan EKP:n osto-ohjelman käynnistäminen veisinkin Suomen syvemmin mukaan liittovaltiokehitykseen. Tilanne olisi hieman parempi, mikäli EKP ostaisi kaikki euromaiden velkakirjoja esim. EKP:n pääoma-avaimen mukaisesti. Tällöin kyseessä olisi euroalueen rahan määrän kasvattaminen tasapuolisesti EKP:n avustuksella, josta Suomikin hyötyisi (ks. Sami Miettisen kirjoitus aiheesta).  Silti hyvinkin toteutettuna EKP:n osto-ohjelma on eräänlainen versio eurobondeista.

Toinen ilmeinen liittovaltioon vievä päätös olisi hyväksyä ensimmäinen Euroopan komissiolle, unionille, tms., maksettava vero. Silloin eurooppalainen instituutio voisi asettaa Suomen kansalaisille ja/tai yrityksille maksuja (korottaa tai laskea kyseistä veroa) ilman eduskuntamme hyväksyntää. Tällaista oikeutta olisi erittäin hankala yksipuolisesti peruuttaa. Yleiseurooppalainen pankkien kriisinhallintarahasto oli ensimmäinen askel kohti liittovaltiota. Euroveron hyväksyminen veisikin Suomen lähes peruuttamattomasti mukaan liittovaltiokehitykseen. Liittovaltiokehitys syventyisi myös merkittävästi, mikäli suunnitteilla olevan pankkiunionin yhteyteen perustettaisiin yleiseurooppalainen talletussuojarahasto, joka määräisi pankeille maksuja Suomen valvontaviranomaisten ja eduskuntamme ohi. Yleisesti ottaen kaikki maksut ja vastuut, jotka voidaan langettaa kansalaisillemme ilman eduskunnan hyväksyntää, vievät Suomen yhä syvemmin liittovaltiokehitykseen.

Mitä vaihtoehtoja Suomella on tilanteessa, missä meille ehdotetaan sitoutumista tällaisiin järjestelyihin? Suomi voisi luonnollisesti olla hyväksymättä ko. järjestelyä. Näin teimme jo rahoitusmarkkinaveron kohdalla. Kuten eurooppaoikeuden professori Juha Raitio toteaa, muut euromaat voisivat aivan hyvin edetä syvempään liittovaltiokehitykseen ilman Suomea. Tämän jälkeen Suomi käyttäisi edelleen euroa, mutta meille jäisi optio erota eurosta niin halutessamme. Jokainen askel kohti liittovaltiota tekee eroamisesta huomattavasti vaikeampaa.

Euron kannatus on Suomessa edelleen melko vahva. Mitään poliittista syytä eurosta eroamiselle ei toisin sanoen ole, mutta tilanne voi muuttua nopeasti. Olemmeko valmiita menemään liittovaltioon, jos euron säilyttäminen sitä vaatii? Meidän tulisi nopealla aikataululla päättää mitä tähän vastaamme, koska kysymykset EKP:n velkakirjaostoista, talletussuojarahastosta, eurobondeista tai euroverosta voivat tulla eduskuntamme päätettäväksi hyvin nopeasti, ehkä jo ensi syksynä.  

Tähän asti suomalaisia on johdettu kohti liittovaltiota lähes täydellisessä pimennossa. Kansalaisten lisäksi monet poliitikot eivät todennäköisesti ole olleet tietoisia päätöksiensä todellisista vaikutuksista. Kirjamme tarkoitus oli valaista tietämme sekä palauttaa suvereniteettiamme ja maksuvälinettämme koskevat päätökset niille keille se kuuluu, eli meille kaikille. On mahdollista, että seuraavan vuoden aikana tekemillämme päätöksillä on hyvin pitkäkestoisia vaikutuksia. Silloin saatamme päättää myös sen, millä tulevat sukupolvet laskunsa maksavat: markoilla vai euroilla?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jos kaipaatte "keskuspankkiiria, joka hajoitti euron" - mä voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi. =)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Siinä vasta kaikkien saneeraajien äiti. :D

Käyttäjän MikkelinMies kuva
Seppo Vartiainen

No EURO tietenkin. Suomen markka kuuluisi joukkoon EVVK. Ennemmin liittovaltio kuin markka.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Miten liittovaltiokehityksestä ajatellaan Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Tanskassa ?

EU kelpaa näille hyvin, mutta yhteisvaluutan käyttöönotolla ei juurikaan suosiota näissä maissa ilmene vaan pikemminkin päinvastoin. Tuoreen uutisoinnin mukaan britit ovat muuttuneet EU myönteisimmiksi, mutta EMU:n jäsennyyttä karsastetaan liki poikkeuksetta.

Nähtävästi näiden maiden kiinnostus euroon kasvaa vain siinä vaiheessa, jolloin eurokriisi on ohitse ja järjestelmä osittaa toimivuutensa. Nähtäväksi vain jää, milloin tämä tapahtuu, jos tapahtuu milloinkaan.

On päivän selvää, että mikäli euroalue alkaisi rakoilla tai hajoaisi kokonaan, niin tuolloin liittovaltion kehittäminen ja sen tulevaisuus muuttuvat yhdeksi historian utopiaksi vanhojen joukkoon vain parissa päivässä.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

On älyllisesti epäloogista väittää, että parlamentti voisi kansainvälisellä sopimuksella oikeasti siirtää oman budjettivaltansa ja verotusoikeutensa ylikansalliselle toimielimelle. Sehän on Se sama parlamentti, joka tällaisen sopimuksen hyväksyy. Sama tai seuraava parlamentti voi maan perustuslain mukaisessa järjestyksessä irtautua sopimuksesta. Tällöin mahdollisesti velkaantuneen maan velat jäisivät muiden maksettaviksi.

EU on kansainvälisellä sopimuksella luotu ylikansallinen oikeusjärjestelmä. Lainsäädäntövalta ja verotusoikeus ovat aina jäsenvaltioiden "omaisuutta", vaikka ne olisivat "lainassa" yli kansallisella elimelle. Omistaja voi aina hakea omistuksensa takaisin seuraavien vaalien tuloksen mukaan. Ei tällaisesta synny mitään liittovaltiota.

Käyttäjän tmalinen kuva
Tuomas Malinen

Mielestäni et ehkä ole ajatellut tätä aivan loppuun asti. On verrattain selvää, että parlamentti voi aina palauttaa budjettivallan itselleen niin halutessaan niin kauan kun perustuslaki siihen vallan antaa (jos ei anna on kyse vallankumouksesta). Mikäli EU:lle tulee oma perustuslaki, tilanne muuttuu olennaisesti.

Ongelmatonta vetäytyminen tai siis maksujen langettamisoikeuden peruminen ei olisi nykyiselläkään perustuslailla. Välittömästä kun luopuisimme verotusoikeudesta tai sen osasta, osa tuloistamme siirtyy jonkin toisen, esim. EU:n, budjettiin. Vetäytyminen tällaisesta maksusta tarkoittaisi käytännössä eroa koko instituutiosta (toki tätäkin voitaisiin lievittää joillain erikoisjärjestelyillä, mutta niihin tuskin suostuttaisiin). EU:n verosta vetäytyminen tietäisi siis eroa ei pelkästään eurosta vaan todennäköisesti koko unionista. Tämä on toki mahdollista, mutta pidän tätä aika voimakkaana pakotteena liittovaltiokehityksessä pysymiseen.

Käyttäjän Mikko-VilleMtt kuva
Mikko-Ville Määttä

Toisaalta, voimakkaita pakotteita toiseenkin suuntaan luulisi löytyvän. Eli pakote olla menemättä minkäänlaiseen fiskaaliunioniin, jos:
1. Ei ole todellista yhteistä puolustusta.
2. Jos ei ole liittovaltion perustuslain puolesta selvää, millä tavoin osavaltioita tullaan kehittämään.

Kohdan 1 ongelma on selvä. Ei varmaankaan voida ajatella, että annetaan verotusoikeus jonnekin rajojen ulkopuolelle, jos itse joudutaan vastaamaan sotilaallisen puolustuksen kustannuksista. Pelkästään yhteisen rahapolitiikan kustannus on tässä mielessä kiusallisen suuri.

Kohta 2 on myös tärkeä Suomen kaltaiselle periferialle. Meillä pitäisi olla joku takuu siitä, ettei liittovaltio pyri vain imemään täältä tuottavimpia ihmisiä ytimeen ja jättämään muut kenties hyvinkin alhaisen liittovaltion sosiaaliturvan varaan.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Se EU:n oma perustuslakikin on edelleenkin kansainvälinen sopimus ja kansainvälisen sopimuksen johdannainen. Kansainvälisistä sopimuksista sopimusosapuoli saa aina erota. Tämä kuuluu kansainvälisen oikeuden alaan.

Jos keskustelussa tarkastellaan jotakin aivan muuta valtiomuotoa, joka ei siis lainkaan ole kansainvälisellä sopimuksella luotu ylikansallinen oikeusjärjestelmä, tilanne on tietysti toinen. Tämä ei kuitenkaan ole relevanttia EU-kontekstissa, koska EU-järjestelmässä ei tällaisia muutoksia voida tehdä.

Liittovaltiota ja yhteisvastuuta ajavillla Välimeren mailla ei välttämättä ole voimaa asettaa Saksalle riittävän voimakkaita pakotteita pysyä liittovaltiokehityksessa, jota se vastustaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Charlemagne The Economistissa viime lauantaina:

"And in Finland, a creditor country, a paper published by a group of economists this week suggests that it would be better to leave the euro lest Finland gets dragged into a more federal system with joint liabilities such as Eurobonds."

Charlemagne tulkitsi paperinne siis sen "peesausvaihtoehdon" ylistämiseksi.

Toisaalta, minusta se on kanssa järkevintä. Jättää sen häipymismahdollisuuden siihen kohtaan, kun se tulee poliittisestikin "realistisemmaksi" vaihtoehdoksi. On perin typerää, että talouden toimivuus on poliittisten mielihalujen panttivankina. Mutta näillä nyt mennään.

Käyttäjän tmalinen kuva
Tuomas Malinen

Joo, näinhän he tekivät. Uskon, että kyseinen vaihtoehto olisi myös ryhmämme konsensuksen mukainen.

Käyttäjän samimiettinen kuva
Sami Miettinen

Oma suosikkini on oikeastaan kirjan hiukan kätketty neljäs vaihtoehto eli euron juridinen uudelleenmäärittely 18 rinnakkaisvaluutan summana, ECU-2 korina. Kirjassa se on esitelty Liite 4:ssä, ja kirjan juonen kannalta se on "ero eurosta kansallisiin valuuttoihin polulla"

Se tervehdyttäisi mielestäni euron ja euromaat ja laittaisi kaikki EU:n 28 maata samalle viivalle.

http://www.libera.fi/fi/euron-tulevaisuus/euron-tu...

Voittajaskenaario siis!

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Markka vai euro?"

Milloinka me suomalaiset VIHDOINKIN voisimme KANSANÄÄNESTÄÄ tästä asiasta????

Ruottalaiset ja tanskalaiset saivat, ja siksi he EIVÄT OLEKAAN TÄSSÄ MÄTÄVALUUTASSA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Viime kädessä ratkaisu Suomen maksuvälineen valinnassa kuuluu kansalaisille ja yrityksillemme."

Kiitos Tuomas tästä lauseesta ja peesaillaan. Tähän sopisi sävelellä Päivänsäde ja Menninkäinen - tarkoitettuna itselleni:

"peesaillaanpa, peessaillaanpa pari vuotta viel
niin eläkkeelle pääsen tällä tiell
miljardien saatossa on helppo tallustaa
ja päänsä täyteen kallistaa"

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Yhdysvalloissa osavaltioiden BKT:t per capita vaihtelevat yhtä paljon kuin ns. vanhojen EU-maiden kesken. Sen perusteella ei ole odotettavissa, että täälläkään erot kaventuisivat - paitsi siirtämällä rahaa tukien muodossa maasta toiseen.

Kelluva ja riittävän homogeenisen alueen valuutta joustaa oikeaan suuntaan ja tasoittaa talouksien eroja kuin sosiaaliturva. Siksi markka tai kruunu tms.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

"...Yhdysvaltojen hallitus toteutti 1930-luvun puolivälissä säätämällä mm. liittovaltion talletussuojasta ja työttömyyskorvauksesta. Tuona aikana liittovaltion menojen osuus bruttokansantuotteesta nousi muutamasta prosentista yli 10 prosenttiin.

Ja muistaakseni tuo liittovaltion menojen kasvu rahoitettiin jyrkällä veroprogressiolla, eli suurituloisimpien veroprosentti oli 94 %. Alkoi pitkä ja suhteellisen vakaa talouskasvun aika, kun keskimääräinen ostovoima alkoi kasvaa. 70-luvulta lähtien tätä tasaavaa rakennetta on purettu, eikä sikäläisen minimipalkan ostovoima ole noussut sen jälkeen lainkaan. Päin vastoin. 2000-luvulla vauraimman desiilin palkat ovat nousseet muistaakseni 875 % jenkeissä ja osavaltioiden väliset erot ovat kasvaneet merkittävästi.

Ilman vahvaa protektionismia tuollainen ei olisi ollut mahdollista.

USA siis taantuu vauhdilla kohti valuuttansa alkuaikoja siitä huolimatta, että liittovaltion velkakatto tulee vähän väliä vastaan.

Miten ihmeessä Euroopassa voitaisiin harmonisoida valuutan lisäksi sosiaaliturva, kun kaikki tarvittavat välivaiheet on vielä käymättä läpi, eli kansallisvaltioiden väliset elintasoerot ovat tasaamatta? Esimerkiksi identtinen työttömyyskorvaus tappaisi Suomen deflaatioon ja jossakin Itä-Euroopan maissa johtaisi huimaan inflaatioon.

Miten sellainen rahoitettaisiin ilman valuutan joustoa ja tasattaisiin oikeudenmukaisesti jäsenmaiden välillä niin, että kansainvälinen kilpailukyky säilyy?

Eliittihän voi toki suunnitella mitä vaan, mutta toteuttamiseen tarvitaan kansalaisten tuki. Hiljalleen ujuttamalla ja jättämällä koko prosessi markkinoiden haltuun, ollaan hyvin pian siinä vaiheessa, mikä ratkaisi Yhdysvaltain muutoksen liittovaltioksi, eli sisällissodassa.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Kysykäämme itseltämme: Tekevätkö saksalaiset parempia päätöksiä meitä koskettavissa asioissa kuin me itse?
Tämän kysymyksen vastaus on myös vastaus euroon.
Me olemme euroopan lappi, ja kansana euroopan koltat. Siinä meidän asema liittovaltiossa.

ulf fallenius

Kyllä ilman muuta markka ja 30% devalvoituunena.Oma valutta on ainut pelastus pohjoismaissa missä muutenkin toimitaan ja ajatellaan eri tavalla asioista.Muilla pohjoismailla menee kohtulisesti mutta eipä Suomella kuin on väärällä tiellä nimeltään euro ja yhteisvastuut.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

"Viime kädessä ratkaisu Suomen maksuvälineen valinnassa kuuluu kansalaisille ja yrityksillemme."
Milloinkas tästä maksuvälineen valinnasta Suomessa äänestettiin eli milloin tämä ratkaisu liittyä euroalueeseen tehtiin kansalaisten ja yritysten suosiollisella valinnalla? En muista tätä tapahtuneen.

Käyttäjän Kehva kuva
Esa Aaltonen

Miksi vain Ruotsin? Norjalaisia (joita suojasatamaongelma eniten vaivaa) voisi hyvinkin kiinnostaa pohjoismainen kruunu. Tanskasta ja islannista nyt puhumattakaan. Jälkijunassa mukaan tulisivat todennäköisesti ainakin Viro ja Latvia, Saksan pirstoutumisen jälkeen ehkä muutama "Freistat" sieltäkin ;-)
Tosin lyön vaikka vetoa, että siinä vaiheessa kun hallitukset tosissaan ryhtyisi sitä puuhaamaan, niin Englanti tarjoaisi puntaansa :-/

Matti Pulli

Valuuttojen vapaa kilpailu on tie vakaaseen rahatalouteen. Kun valtio rupeaa tekemään rahapolitiikkaa, se alkaa luomaan vakavia markkinahäiriöitä.

Toimituksen poiminnat