tmalinen

Suomi ja rakennemuutos: lyhyt keinovalikoima-analyysi

  • Suomi ja rakennemuutos: lyhyt keinovalikoima-analyysi

Tänään pidetty Heureka-foorumi tarjosi ilmeisesti joitakin hyviä ideoita, vaikka konkreettisia ehdotuksia tuotiin julkisuuteen vain vähän. Pari viikkoa sitten professori Vesa Kanniainen sekä Nordean, Sammon ja UPM-Kymmenen hallituksien puheenjohtaja Björn Wahlroos puolestaan herättelivät Suomen hallitusta tekoihin konkreettisilla ehdotuksillaan. Kanniainen vaati asiantuntijaryhmän perustamista tutkimaan Suomen mahdollista eroa eurosta. Wahlroos puolestaan vaati euron devalvaatiota ja investointeja suosivan veropolitiikan pikaista käyttöönottoa. Sekä Kanniaisen että Wahlroosin hätähuutojen taustalla on sama huomio. Suomen talous näivettyy. Selkeimpänä esimerkkinä tästä on investointiasteen lasku.

Ohessa olevassa kuviossa on esitetty Suomen sekä Ruotsin yksityisen sektorin nettoinvestoinnit suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nettoinvestoinnit kertovat sen kuinka paljon tuotantokapasiteetti (pääoma) on kasvanut, kun siitä on vähennetty kuluminen (poistot). Mistä sekä Kanniainen että Wahlroos ovat huolissaan, näkyy kuviossa viimeisten kolmen vuoden kohdalla (kuluvan vuoden arvot ovat ennuste). Suomen yksityisen sektorin investointiaste on laskenut huomattavan alhaiseksi. Kuten kuviosta nähdään, tätä alempana Suomen nettoinvestointiaste on ollut ainoastaan 1990-luvun laman aikana ja heti sen jälkeen. Alhainen investointiaste kertoo tuotantoteollisuuden paosta maasta. Mikäli investoinneista poistetaan pahasti myöhästynyt Olkiluodon ydinvoimala, synkentyy kuva entisestään. Suomen teollisen tuotannon perusta on siis murenemassa. Mitä siis pitäisi tehdä?

Kanniaisen ehdottama ero eurosta sekä Wahlroosin ehdottama euron ulkoisen arvon laskeminen (keskuspankin vetämä devalvaatio) pyrkivät samaan asiaan: Suomen vientituotteiden ja työvoiman kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseen niiden (ulkoisen) hinnan laskun kautta. Suomella on pitkä devalvaatiohistoria. Suomi alensi markan ulkoista arvoa lukuisia kertoja toisen maailmansodan jälkeen (parhaimmillaan useita kertoja vuodessa) parantaakseen vientituotteidensa kilpailukykyä. Viimeisen kerran devalvaatiota käytettiin vuonna 1991 ja vuonna 1992 markan ulkoisen arvon määrittely jätettiin markkinoille, ts. markka päästettiin ”kellumaan”.

Wahlroosin ehdotuksen ensimmäinen kohta vaatisi Euroopan Keskuspankilta (EKP) poikkeuksellista setelirahoitusta, jonka toteutuminen on Saksan vastustuksen takia hyvin epätodennäköistä. Kanniaisen ehdottama eurosta eroaminen johtaisi hyvin suurella varmuudella Suomen valuutan ulkoisen arvon laskuun, mutta on epävarmaa olisiko korjausliike riittävä kilpailukyvyn palauttamiseen. Kuten Kanniainen ehdottaa, ero ja sen vaikutukset tulisi myös selvittää huolella. Sen takia euroero ei ole nopea ratkaisu Suomen talouden tämän hetkisiin ongelmiin.

Wahlroosin toinen ehdotus, yritysten investointien verohelpotukset, voisi sen sijaan toimia nopeastikin. Wahlroos ehdottaa ns. Viron mallia, missä yritys maksaisi veroa tuloksestaan vasta kun se jakaa sen ulos osinkoina. Aikaisemmin samaa mallia ovat ehdottaneet Jyri Häkämies sekä vuorineuvos Jorma Eloranta. Mallin sopivuutta Suomeen on kritisoinut (ainakin) VATTin tutkimusjohtaja Seppo Kari. Karin esittämä kritiikki voidaan tiivistää epäilykseen Viron verotusmallin sopivuudesta kehittyneisiin talouksiin, kuten Suomeen. Kari kysyy kirjoituksessaan, miten verotusmalli sopisi Suomen yleiseen verotukseen, miksi toimivien rahoitusmarkkinoiden maassa tarvittaisiin varojen sitomista yrityksiin ja johtaisiko investointien verovapaus laadultaan huonompiin investointeihin.

Karin esittämän kritiikin viimeiseen kohtaan voidaan vasta esittämällä vastakysymys. Kuinka suuri ongelma huonolaatuiset investoinnit ovat tilanteessa, jossa investointeja on yleisesti liian vähän? Pääoman kerryttämisen kannalta optimaalista olisi, jos pääoman tuottoa ei verotettaisi lainkaan. Huonojen, ts. kannattamattomien investointien osuuden nousu verovapauden koittaessa käytännössä tarkoittaisi, että yritykset investoisivat kohteisiin, josta ne menettävät rahaa vain välttääkseen veroja. Vaikka tämä joissain tapauksissa voisi pitää paikkaansa, ei ole mielekästä olettaa, että tästä tulisi yleinen käytäntö yritysten keskuudessa.  Suomen rahoitusmarkkinat toimivat verrattain hyvin, mutta suuri osa yritysten rahoituksesta on pankkien varassa.  Suomessa ei olekaan laajapohjaista yritysrahoitusta, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Viron malli kannustaisi yrityksiä tulorahoituspohjaisiin investointeihin, mikä vähentäisi pankkirahoituksen tarvetta. Yritysten nettovarallisuuden kasvu voisi myös pidemmän ajan kuluessa laajentaa Suomen yritysrahoitusta. Se, miten verotusmalli istuisi Suomen muuhun henkilöverotukseen, on monimutkaisempi kysymys, kuten Kari kirjoituksessaan toteaa. Tämä on kuitenkin tällä hetkellä toissijainen ongelma. Jos Suomen nettoinvestointiaste vielä nykyisestä laskee, tulevaisuudessa verotettavaa on huomattavasti vähemmän.

Rakennemuutosvaiheessa pk- ja kasvuyritykset ovat myös keskeisessä roolissa. Niiden ei ole havaittu suoraan lisäävän tuotantoa ja tuottavuutta, mutta niiden on havaittu lisäävän työllisyyttä ja työtuloa. Sen takia ne kasvattavat bruttokansantuotetta epäsuorasti, lisäämällä työpaikkoja ja kysyntää. Rakennemuutoksen keskeinen tunnusmerkki on työpaikkojen menetykset. Sen vuoksi kasvuyrityksiä tarvitaan etenkin silloin kun maa kohtaa rakennemuutoksen, kuten Suomi nyt.  Uudessa tutkimuksessaan Benjamin Zycher myös havaitsi jokaisen start-up yrityksen luoman työpaikan lisänneen Yhdysvaltojen osavaltioiden bruttotuloja 1,2 miljoonalla taalalla. Start-up -yrityksien BKT:ta kasvattava epäsuora vaikutus voi siis olla huomattava.

Rakennemuutoksissa yrityksiä pitäisi kannustaa investoimaan ja yrittäjähenkisiä ihmisiä riskinottoon.  Euroeroa ja esimerkiksi työllisyysasteen nostoa nopeammat ratkaisut investointiasteen nostoon liittyvät investointien verokohteluun ja yrittäjyyden riskien kohteluun. Björn Wahlroosin esittämä tulorahoituksen verovapaus sekä yrittäjäriskin vähentäminen olisivat kokeilun arvoisia ideoita. Rakennemuutoksessa rohkeus lähteä muuttamaan rakenteita yleensä nopeuttaa muutoksen läpivientiä. Nyt Suomen hallitukselta tarvittaisiinkin rohkeutta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Tapio Vehmaskoski

Sen lisäksi, että suomalainen ns. suurteollisuus on investoinut ulkomaille ja parantanut tuottavuuttaan ulkomaisen kustannustason vallitessa, se on hyödyntänyt PK-sektoria sen tehokkuutta ja avustavaa roolia ylimenokautena.

Moni työn ulos muuttaja on myyty tytäryhtiötaloudeksi, jossa uusi omistaja katsoo suomalaista pelkästään hyötynäkökohdasta. Mikäli uuden omistajan ja tytäryhtiön tuotteet ovat menneet päällekkäin se on tarkoittanut tuotteesseen liittyvän innovaation ja muun paremmuuden siirtoa uuden omistajan kotitehtaisiin. Ostetusta yrityksestä yleensä pumpataan tehot ja hyöty ulos, mutta ei sijoiteta rahaa investointeina.

PK-sektorin usea yritys on joutunut elämään epävarmuudessa jatkuvuuden osalta. Se jos mikä lasketuttaa ja poihdituttaa yrittäjää ennen rahan sijoittamista uusinvestointeihin.

Ei ihme jos työ on lisääntynyt osa-alueilla, mutta se ei näy työvoimamäärien lisääntymisessä eikä investoinneissa Suomessa.
Maksetussa kokonaistyömäärässä on vain vähenemistä, joka alkoi jo kaksikymmentä vuotta sitten. Alkaa olla tuottava vientikelpoinen työ vähissä.

Seppo Herra Tossavainen

"tätä alempana Suomen nettoinvestointiaste on ollut ainoastaan 1990-luvun laman aikana ja heti sen jälkeen. Alhainen investointiaste kertoo tuotantoteollisuuden paosta maasta".

Tulin tämä planeetta joskuksi -60 luku lopussa(maan aikalasku), kun uffo teki stoppi. Suomen maan ihminen oli silloin sama ku muuharainen. Tekesimet oli kannattavia ja kaikki ihmistä uurasti kovasti. Viisas raha tuli suomen ja maassa talous kasvoi ja kasvoi-tuli taasenpi uusia rahoja.

Nyt tekemiset ei kannata. Ei kannata, kun toinen tekeepivät halvempina kaik. Soomessa pyrokrattielättäminen vie lopulist tulokses 1/3 osan. Ei auta, vaik eläkeikä nousis 100 vuosin. Ei auta, vaik tekis 20 tuntiipi päiväs. Kaik on kii tuottamattomast työst, jonk tuottavat työ maksaapi! Tuunari ja pienyrittäjä elättääpi sulle-mulle virkapelleitä! loppuupi se kohta!

Lasse Kosonen

Niin ensin pitäisi määritellä missä mennään. Politiikka on taantunut pelkäksi talouden pidoksi jota jauhetaan loputtomasti. Luottoluokitus laitokset painavat valtiot polvilleen. Velkaa syynä (tekosyynä)käytetään hyvinvointivaltion purkuun.Työttömyys on normi verokertymä pienenee koko ajan.Verot maksavat paikallaan pysyvät palkansaajat he eivät pysty (verojärjestelyjä)tekemään. Heidänkään veronmaksuhalukkuutensa ei lisäänny jos rapautetaan koulutusta eläkejärjästelmää terveydenhoitoa ja muita perusrakenteita eli vastinetta verojenmaksusta ei tule enää entiseen malliin. Miten tähän on päädytty sitä voisi kysyä ekonomisteilta vaikka Sirkka Hämäläiseltä ja kumppaneilta. Voikin sanoa että tätä haluttiin ja se myös toteutettiin kaikessa siinä viisaudessa mitä talousasiatuntijoilla oli käytössään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Voikin sanoa että tätä haluttiin ja se myös toteutettiin kaikessa siinä viisaudessa mitä talousasiatuntijoilla oli käytössään."

Olisi vaikea olla eri mieltä, niin järjestelmällisesti Suomea on ajettu alas jo vahvan markan ajoista lähtien, ainoastaan Nokia meinasi pilata hyvän suunnitelman.

Käyttäjän Mikko-VilleMtt kuva
Mikko-Ville Määttä

Minä suomensin Kanniaisen euroeron selvittämispuheet näin:
"Euro on katastrofi joka näkyy jo täysin selvästi tilastoissa, toimet eroamiksi on laitettava käyntiin välittömästi".

Onko poliittisesti korrektin kielen tunnistimeni yliherkkä, vai tarkoittiko Kanniainen todellakin melko selvän asian loputonta jatkoselvittämistä, jonka aikana Suomesta ehtii muotoutua arktinen, deflatorinen euro-joycamp.

Meillä on kaikki kustannusrakenteet väärin, eikä niitä saa tehokkaasti korjattua ilman sopivaa rahapolitiikkaa. Eikä siinä vielä kaikki, meno on niin hullua, että EU:lta tulee hillittömän kallista lainsäädäntöä tyyliin rikkidirektiivi, joka meidän pitäisi ilmeisesti sopeuttaa pois sisäisellä tavalla (työttömyydellä).

Eurosta nyt vain on pakko erota parin seuraavan vuoden aikana. Mitä pikemmin, sen parempi kaikille. Kaikkien muiden teiden varrella vaanii 90-luku tyylinen massatyöttömyys. Tuosta verouudistuksesta olen samaa mieltä, se on sitä tärkeämpi mitä kauemmin roikumme eurossa.

Yrjo Vaivila

Nyt pitäisi tehdä kaikki mahdollinen kilpailukyvyn parantamisesksi, erilaiset haittaverot pois, vienin ja kuljetusten tukeminen, ansiotulon verottaminen kevyemmäksi. Ylivoimaisella kilpailukyvyllä vienti kasvaa, työttömyys muuttuu työvoimapulaksi, valtion verotulot lisääntyy, kansan ostovoima kasvaa, sosiaalituen menot laskee jne. Olisi selkeä ja yksinkertainen päämäärä! Mistä löytyy sankarijoukko, joka uskaltaa lähteä vetämään!

Toimituksen poiminnat